© 2018 DEEGO

  • Riina Law

Miksi julkishallinto ei usko eettisyyteen?


Tämäkin suomalaisen poliisiauton kuva on ostettu ulkomaisesta riistokuvatoimistosta. Kuvaaja sai tästä kuvaostosta keskimäärin 33 senttiä - jos sai. Joskus kuvaostot jäävät näissä isoissa toimistoissa jopa tilittämättä. Kuva on kuvakaappaus suomalaisen ministeriön verkkosivuilta.

Kun puhutaan kestävästä kehityksestä ja eettisestä tai vastuullisesta kaupasta, luulisi suomalaisen ja julkisilla varoilla elävän julkishallinnon luottavan suomalaiseen. Väärin. Suuri osa suomalaisista virastoista kuvittaa ulkomaisin tai ulkomailta ostetuin riistokuvin omaa viestintäänsä. Tässä vasemmalla hyvä esimerkki. Samalla sivulla on kuva andorralaisesta naisesta auton ratissa. Kuva ei ole kuvattu Suomessa, vaikka saatavilla olisi ollut satoja samanlaisia suomalaisia kuvia suomalaisilta kuvatoimittajilta - aivan niinkuin poliisiautonkin kohdalla.

Miten näin voi tapahtua?


Suomalaisen Työn Liitto (STL) teki vuonna 2018 tutkimusta julkishallinnon ostopäätöksistä. Tutkimuksen mukaan päättäjille on hyvin merkittävää, onko palveluntarjoajalla STL:n Avainlippu, ja ylipäätään suomalaisuus on ostopäätösketjussa tärkeä osa. Väitän, että tämä on valetta. Vastaajat eivät vain kehdanneet sanoa, että tosiasiassa heille on melkoisen yhdentekevää, mistä tuote tulee - tai että he eivät sitä liioin ajattele. Se mikä määrää, on hinta. Eettisyydestä viis. Tästä hyvänä esimerkkinä Kelan äitiyspakkauksen epäeettisyyskeissiä, joka tuli julki muutama päivä sitten. Ei voi olla vahinkoa tai tietämättömyyden seurausta, että suurin osa äitiyspakkaukseen ostettavista tuotteista teetetään halpatyömaissa. Siitä ei vain ole välitetty. Piste. Se on todella kivuliasta myöntää.

Brändien eettisyys on rikki.

Lähestulkoon jokainen brändi sanoo olevansa eettinen. Eettisyyden tarkastelua ei vain ole viety oikeasti läpi organisaation, sillä vaikkapa juuri kuvaostoja tarkastellessa he jäävät kiinni heti. Syitä tähän voi vain arvailla, mutta usein syynä on raha ja se, että he eivät vain ole jääneet siitä kiinni.

Jatkuva halpuuttaminen on aiheuttanut vaarallista eroosiota ostamisen ja yrityskaupankäynnin vastuullisuudessa. Helsingin Sanomat uutisoi 16.1., että konkurssihakemusten määrä kasvoi Suomessa viime vuonna 17 %, ja konkurssit 19 % edellisvuodesta. Ammattivalokuvaajat ovat todella ahtaalla, eikä valokuvaamisella enää usein elä, sillä monesti tarjotut palkkiot ovat järjettömän pieniä.


On totta, että kuluttamisen eettisyyden arviointi on jo yhtä arkipäiväistä kuin näkkileipä ostomarkkinoilla. Puhe on vain hyvin yksipuolista ja brändien kohdalla usein pelkkää sumutusta. Yritysostajien ostokäyttäytymisen esimerkillisestä ja ihan ostovoimaisestakin vaikutuksesta ei haluta puhua. Brändiviestinnän visualisoiminen on tästä tällä hetkellä huutavin esimerkki.


Blogin esimerkkikuvan ostopäätöksen tehneen suomalaisen yhteiskunnan leivissä olevan virkamiehen ajatuskulkua on haastavaa ymmärtää. Jos häneltä kysytään, onko suomalainen köyhyys ja suomalaisen yhteiskunnan köyhdyttäminen oikein, hän luultavasti vastaa "ei". Kuitenkin tämä kuvaosto on vain jäävuoren huippu lyhytnäköisen ja perse edellä puuhun kapuavan näkemyksettömyyden ketjussa. Jos kuvaostoihin menevät eurot ohjattaisiin ulkomaisten pörssiyhtiöiden sijaan Suomeen, koko yhteiskunta voittaisi. Jos brändiviestinnältä kysyttäisiin onko heidän brändinsä eettinen ja kannattaako se suomalaista yhteiskuntaa, suomalaista yrittäjyyttä tai suomalaisuutta - he vastaisivat "kyllä". Onko tämä siis klassinen keissi siitä, että johto ei tiedä, mitä henkilöstön asiantuntijat tekevät? Vai onko tämä todella johdon linjaus?


Julkisillä varoilla elävän julkishallinnon pitäisi olla lainsäädännöllisesti pakollista ammentaa budjettinsa Suomeen aina kun se on mahdollista. On lähinnä rikollista toimia näin. Yksityinen sektori ei pysty toimimaan epäeettisesti yhtään sen laveammin koska: miksi yksikään organisaatio tuhoaisi omaa toimintaympäristöään tällä tavalla?