• Riina Law

Videoprojektien alihinnoittelun seuraukset


Viestinnän projektien alihinnoittelulla on mitä mielikuvituksellisimpia perusteluita. Alihinnoittelu on aiheuttanut syöksykierteen alalla, jota tarvitaan enemmän kuin koskaan. (Kuva: Ossi Lehtonen - Kuvatoimisto Rodeo)

Juttelin erään suomalaisen yritysasiakkaan kanssa epämukavista totuuksista. Keskustelumme koski videoalan hintakehityksestä ja siitä, mikä on reilua kauppaa. Kerroin, että tämänhetkinen yleinen käsitys reilusta hintatasosta media-alan töistä on pitkälti pielessä ja ala - ja etenkin tekijät siellä taustalla - ovat suuressa ahdingossa. Polkuhintaan ostaminen on epäeettistä ja ajaa yrityksiä ja ihmisiä niiden takana suuriin vaikeuksiin.

Tämä totuus oli vaikeaa niellä ja minulle tarjottiin seuraavia väitteitä.


Väite 1. "Viimeisessä 10 vuodessa videoiden hinnat ovat tulleet alas. Kokemukseni mukaan lyhyistä videosta ei enää todellakaan tarvitse maksaa kuin pieni murto-osa siitä, mitä aiemmin piti."

Kerroin, että tuo hintatason lasku on nimenomaan se huolestuttava merkki, joka kertoo epäterveestä tilasta markkinoilla. Yrittämisen, yrityksen pyörittämisen, ammattikaluston hankkimisen ja ylläpitämisen tai oman ammattitaidon ylläpitämisen kustannukset kun eivät ole laskeneet mihinkään 10 vuoden aikana. Oikeastaan päinvastoin! Tai: vaikka automaatiotakin on, ei editoimiseen kuluva suhteellinen aika ole sinällään muuttunut 10 vuodessa mihinkään: 5 tuntia editointia on edelleen 5 tuntia editointia.

Esimerkiksi annettu polkuhintatarjouksen antanut yritys tekee kyllä kauppaa, inspiroivia referenssejä oli valtavasti. Mutta yksinkertainen googlaus talousluvuista kertoi surullisen totuuden yrityksen tilanteesta: siellä ollaan todellisessa miinusmerkkisessä syöksykierteessä ja vuoden sisään pitää tehdä isoja muutoksia. Juuri ne ammattilaiset eli ne ihmiset ovat valtavassa paineessa ja liipasimella. He eivät saa toiminnastaan sellaista katetta, jolla toimintaa pyöritetään kannattavasti. Toinen (aika yleinen) vaihtoehto on, että toiminnan rahoittaa joku suurempi konserni, jolla on massia ottaa tappiota vuodenpari ja pyörittää toimintaa, jonka ainoa tarkoitus on syöstä pienemmät firmat pois markkinoilta ja hakea dominanssi alalle. Ruletissa on toki silti ihmiskohtaloita, sillä noin pyöritettävä yritys voi harvoin hyvin. Onko sellaisen liiketoiminnan tukeminen todella sitä, mitä vastuullinen ostajayritys haluaa tukea?


Väite 2. "Kyse on kysynnän ja tarjonnan laista. Ostajat ovat syyttömiä tähän tilanteeseen. Jos joku ammattilainen tarjoaa palvelua polkuhintaan, miksei yritys X voi sitä ostaa?"

Kerroin, että kysynnän ja tarjonnan laki on erittäin huono mittari kun puhutaan yhteiskuntavastuusta, vastuullisesta ostokäyttäytymisestä ja eettisyydestä. Tästä esimerkkinä on Reilun Kaupan -ideologia: tuotetta X on saatavilla halvempaan hintaan, mutta kalliimman ostohinnan sama tuote on eettisempi. Lapsityövoimalla tai ympäristövastuista vapaasti tuotettu vaate on varmasti edullisempi kuin vastuullisemmin tuotettu vaate. Kumman juonteen tukeminen ostopäätöksellä on oikein?


Sisältövirroissa ollaan jo pitkään keskitytty puhumaan kuluttajavetoisesti ostajan vastuusta. yritysostamisen vastuu on jo jotenkin passé ja sitä pidetään kai itsestään selvyytenä. Jokaisen yrityksen brändikirjassa lukee, että "me ollaan yhteiskuntavastuullinen ja eettinen yritys". Tietenkin. Kuka siellä nyt sanoisi, että "ollaan muuten just niitä paskiaisia, jotka ostaa polkuhintaan jos vaan saadaan? Ei sillä ole niin väliä miten se on tuotettu, kunhan pysytään budjetissa."


Jos yritysostajat eivät kanna vastuullisuuden soihtua, kuka sitten?


Väite 3. "Olemme ostaneet näillä hinnoilla ammattimaisista yrityksistä ennenkin. Olemme aina saaneet hyvää laatua."

Kerroin, että se on hieno asia ja tavallaan onnekasta. Yrityksen ammattimaisuudesta kertoo toki myös se, miten se kohtelee edustamiaan ammattilaisia - ja tämä reflektoituu nimenomaan myös siinä, miten se hinnoittelee noiden ammattilaisten työt. Oma mielenkiintoni kohdistuu tässä kuitenkin siihen, miten ammattimaisuus ja ammattilaisen konsepti määritellään. Itse määrittelen sen näin: ammattilaisuuteen kuuluu myös se, että pystyt elättämään itsesi tekemällä työllä. Ammattikuvaaja, joka tekee työkseen jotakin muuta ja kuvailee omaksi ilokseen silloin tällöin ei ole enää ammattikuvaaja. Hän on harrastelija. Ammattimaisen yrityksen määritelmiin pitää mielestäni liittää samanlaisia määreitä.


Yritysostajan roolissa on tärkeiden eettisten arvojen äärellä. (Kuva: Juha Tuomi - Kuvatoimisto Rodeo)

Yritys, joka polkee oman alansa hintoja taloudellisessa ahdingossa - onko se ammattimainen yritys? Mielestäni ei. Lyhytnäköisyys on toksista, niin tuon yrityksen omaa tulevaisuutta kuin koko edustamansa alan tulevaisuutta koskien. Toki se on selviytymistaistelussa ymmärrettävääkin. Tulokset vain ovat hyvin huonot.


Väite 4. "Me olemme yhteiskuntavastuullinen ja eettinen yritys."

Kerroin, että tämä on yleinen väittämä. Koska jälleen: kukapa haluaisi sanoa tuleville mahdollisille kavereilleen tutustumistilanteessa, että "olen egoistinen pikkunilkki, joka puree vaikka pitsimummelia nilkkaan saadakseen yhden jalan edemmäs". Brändit haluavat tulla nähdyksi eettisen suoraselkäisinä kuin suomalainen yhteiskunta, puhtaina kuin Suomen ilma ja kirpeän kirkkainen kuin suora pakkanen ja Pohjolan tähtitaivas revontulisena talviyönä. Tähän asti monelle on riittänyt vain sen pelkkä sanominen. Ympäristömaailmaan liitettynä tämä ilmiö on nimeltään green washing. Itse olen nimennyt sen arvopesuksi.

Minulta kysyttiin, mitä pitäisi tehdä.

Jos yritys pyytää tarjouksen ja saa vaikka kaksi vaihtoehtoa: yhden, jossa kolmella tonnilla tehdään 1 video ja toisen, jossa kolmella tonnilla tehdään 2 videota, kumpi on oikein valita? Vastaus: yksittäiset ostotkin ovat tärkeitä, mutta sitäkin tärkeämpää on miettiä suurempaa kuvaa. Jokainen yritysostaja - IHMINEN - painii budjettien mainingeissa. Viestinnän budjetteja on tykätty painaa alas jo vuosikausia ihan siitä ilosta, että ne alan tuotteiden hinnatkin ovat dropanneet. Ostajan pitää olla valveutunut. Ostajan pitää olla hereillä siitä, mitä alalla on meneillään. Valveutunut ja hereillä oleva vastuullinen ostaja ei osta kännykkävideota 50 000 eurolla eikä ammattilaisvideota puolellatoistatonnilla. Jos epäilyttää, kannattaa puhua alan ammattilaisten kanssa. Eli niiden, jotka tekevät niitä duuneja. Ei niiden, jotka ovat tottuneet ostamaan liian halvalla.


Kuvaa ja videota ei olla koskaan tarvittu niin paljon kuin nyt.

Sen pitäisi kaiken järjen mukaan näkyä budjeteissa JA ostoissa - myyvien yritysten tuloksissa. Jos ostamisen fiksuutta - ja sitä vastuullisuutta - jaetaan läpi koko budjetin, ja budjetteja laadittaessa viestinnän ihmiset jo osaavat valveutuneesti valistaa johtoryhmiä ja hallituksia siitä, mitä asioiden pitäisi oikeasti maksaa.


Jos alan palveluita tarjoavat yritykset lakkaisivat vastaamasta ahneen ostajan pyrkimykseen polkea hintoja, sekin auttaisi.


Jos alalle valmistavat oppilaitokset alkaisivat vihdoin valistamaan opiskelijoita olemaan tekemättä orjatyötä referenssin toivossa, koululaitokset ja ammattilaisala voittaisivat.


Yhteiskunta voittaa, kun yritystoiminta on vireää ja ihmiset työllistyvät. Voivat hyvin.


Viestintä ja yleisöt voittavat, kun ammattilaiset saavat työstään motivoivaa palkkaa ja jaksavat olla luovia. Riistohinnoilla ostetun hyödykkeen kaupassa ei voita kukaan. Ei edes ostaja. vaikka ostaja olisi yritys ja päätöksen tekijänä jokin titteli, sitä pyörää pyörittävät ihmiset, jotka ovat osa yhteiskuntaa. Näiden ihmisten - kaikkien ihmisten - etu on AINA jättää yhteiskunta vähän paremmaksi paikaksi.

© 2018 DEEGO